Uutiset Videot Viihde , ·

Monen lapsen suurimpana unelmana voi olla julkisuuden henkilönä oleminen. Esimerkiksi laulajan, mallin tai näyttelijän urat ovat monen lapsen unelma-ammatteja. Välillä hyvin nuoret lapset joutuvat erikoisten kohujen keskelle työtehtäviensä johdosta.

Nyt The Talko on koonnut listan kymmenestä kauniista lapsesta, jotka joutuivat ulkonäkönsä johdosta kohuotsikoihin. Monesti kyseessä on mallintöitä tehnyt lapsi, jonka uskottiin olevan liian aikuismaisen näköinen ikäänsä nähden.