Uutiset Videot , ·

Aina ajoittain otsikoihin nousee tapauksia, jotka ovat hämmentäneet lääkäreitä toden teolla. Välillä ihmisten voimakkuus ja tahdonvoima ovat nimittäin aivan pitelemättömiä voimia. Tällä kertaa julkisuuteen on noussut tapaus pienestä lapsesta, jonka ei olisi pitänyt pärjätä näinkin pitkään.

Amerikkalaisella Jude Petersillä todettiin kasvuongelmia jo ennen syntymäänsä. Nyt kaksivuotias taapero on ikäisiään huomattavasti pienempi ja kärsii kroonisesta sairaudesta, joka vaikuttaa lapsen kokoon ja luiden kehittymiseen. Juden uskottiin alunperin elävän maksimissaan kaksi viikkoa, ja nyt lapsi on täyttänyt jo kaksi vuotta.