TV & Elokuvat Videot Viihde , ·

Osa näyttelijöistä ovat todella omistautuneita asialleen, ja he laittavat kaiken likoon roolejaan varten. Jotkut näyttelijät esimerkiksi uppoutuvat aiheeseen huomattavasti tai muokkaavat kehoaan äärimmäiselläkin tavalla rooliaan varten.

Välillä tästä omistautumisesta jää pysyviä jälkiä. Nicki Swift on nyt julkaissut listan näyttelijöistä, joiden kehot kokivat pysyviä vammoja näyttelemisen seurauksena. Esimerkiksi Kristin Chenoweth on saanut The Good Wife -ohjelman kuvauksissa hurjia vammoja valaistuslaitteen pudottua hänen päälleen. Näyttelijättäreltä muun muassa murtui nenä kahdesta kohtaa, lohkesi kolme hammasta ja hän sai kallonmurtuman.