TV & Elokuvat Uutiset Videot Viihde , ·

Elokuvat ovat erityisesti Yhdysvalloissa mittava, miljardien dollareiden bisnes. Hollywood tuottaa vuosittain lukuisia elokuvia, joiden toivotaan tietenkin menestyvän sekä kotimaassa että ulkomailla. Tänä vuonna Yhdysvalloissa elokuvien lipputulot on kuitenkin raahanneet pahasti.

Ensimmäistä kertaa 25 vuoteen maassa ei julkaista mitään uutta elokuvaa Labor Day -juhlapäivän viikonloppuna. Tämä ei lupaa hyvää lipputuloille, jotka ovat Inside Editionin mukaan jo nyt ennätysalhaiset alkuvuoden osalta. Kiinnostuksen elokuvia kohtaan pelätään hiipuneen muiden tapahtumien seuraamisen myötä. Esimerkiksi Harvey-myrskyn myötä monen epäillään jääneen kotiin katsomaan uutislähetyksiä elokuviin menemisen sijaan.