Tälle koiralle maistuu maissi – eläin syö herkkua innoissaan
Maissi on esimerkiksi kesällä erityisen suosittu herkku sellaisenaan ja vaikkapa grillattuna. Kasveihin lukeutuvasta herkusta voidaan valmistaa myös muun mmuassa alkoholia. Nyt eräs koira on päässyt maissin makuun.
Suloisella nettivideolla nähdään hauva, jonka eteen tuodaan maissintähkä. Eläin innostuu näkemästään toden teolla, sillä koira ryhtyy syömään maissia antaumuksella. Suloista herkuttelusessiota on käyty tähän mennessä ihailemassa YouTubessa jo lähes 270.000 kertaa.