BB-Messiaat Uutiset , ·

SINNE JA TAKAISIN -YHDEN HOBITIN TARINA

bb-jussi2

BB-talossa oleminen on yhdenlainen matka, jo sinne pääseminen on mielenkiintoinen seikkailu. Minun matkani
talossa oli lopulta yllättävän lyhyt. Mutta se antoi silti minulle suunnilleen ne asiat, mitä tältä seikkailulta olin lähtenyt hakemaan, pois lukien sen 100 000 € .

BB-matkani ei tosiaan alkanut 24.8, eikä päättynyt 14.9. Paljon oli mielenkiintoisia vaiheita myös talosta häädön jälkeen. Noiden päivien väliset tapahtumat onkin hyvin dokumentoitu, joten niistä ei välttämättä kauheasti sen enempää – hauskaa oli ja viihdettä. Oma ajatukseni oli koko ajan, että täysillä, ei mitään filtteriä. Ei ajatella kameroita, ei mitään makoilua (hupparii, ei mitään bleiserii). Ja ettei ole mitään järkeä koittaa rimpuilla väkisin esim. top-4:n . Vaan että joko voittoon, tai BB-Tommyn sanoin ”aidan yli”.- Ja niinhän siinä sitten kävikin. =)

Jälkikäteen minulta on kyselty paljon mm. että ”millaista siellä oli?”, ”mikä oli vaikeinta?” ”menisitkö uudelleen?”,”kuka voittaa?” ja ”oliko vaikea päästä taloon?”. Olen kysyjille vastaillut suunnilleen niin, että mikään ei varsinaisesti ollut ylipääsemättömän vaikeaa. Kameroista pystyi olemaan välittämättä, sääntöjä pystyi noudattamaan halutessaan ja kiertämäänkin sopivasti. Että eihän se nyt niin herkkua ollut. Välillä tylsää ja välillä koti-ikävä oli kova. Ja itse käsittelinkin sitä sitten jatkuvalla härväämisellä ja lähes maanisella höpöttelyllä. Tuo kirjeiden repiminen olisi ollut minulle todennäköisesti ylitsepääsemättömän kova paikka, vaikka olisinkin varmaan ajatellutkin kopion jostain löytyvän.

Minulle kysymykset ”kuka voittaa?” ja ”menisitkö uudelleen taloon?” ovat liittyneet toisiinsa, sillä vastaus on lähes kaikille ollut poikkeuksetta: ” Andte voittaa, ja turhaan sinne tällä kaudella olisi mennä uudelleen.” Sen sijaan joskus toiste voisin mennäkin. Talosta tiputtuani juttelin Kim Sainiolle, että kivaa oli. Ja lupauduin jo mukaan tähän tulevaan ”BB-2015 Second Chance” kauteen, johon kootaan mukaan kaikkien aikojen suosikit ja inhokit, jotka eivät ole jostain syystä onnistuneet omaa kauttansa voittamaan. Tästä on Twitterissä huudellut jo mm. ”ykkösfanini” Kimbe. Ja EI – Niko Saarinen ei pääse enää mukaan, onhan Niksulla jo kolmaskin kerta sanonut toden… ;)

Mari ja Kim Sainio

Mari ja Kim Sainio

OSA 1- TALOON PÄÄSEMINEN
Oliko taloon sitten vaikea päästä? Ei minulle. Kirjoittelin hakemukseen niitä näitä. Kun soittivat minulla oli työpuhelu menossa, soitin takaisin, vastaajaan meni, jätin viestin: ”Hei, Suomen tv-taivaan tuleva tähti täällä, olitte soitelleet…”

Samalla asenteella mentiin haastatteluun Ouluun. Kysymykseen miksi hait Big Brotheriin vastasin Sainiolle, että ”En kyllä tiedä. Olen itsekin miettinyt, että jos olisin vain sen 100 000 € halunnut, olisi varmaan kannattanut hakea mieluummin vaikka Suuriin Seteleihin, kyllä se siinä helpommalla olisi tullut” . Sainio totesi vain, että olisit hakenut, olin siihenkin castaamassa, ja olisit voinut päästäkin. Siinä sitten höpöteltiin muutama minuutti, ja Sainio heitti vain, että:
– No niin, lopetetaan lässyttäminen, sä oot tietenkin jatkossa… ja sä tiesit sen…?
– Niin tiesinkin, mutta tässäkö se nyt oli, kauheesti tsemppasin itteeni tähän, ja nyt sitä vaan ollaan jatkossa.
– Masennu nyt sitten siitä, Sainio tokaisi.
– No en mä nyt viiti, ei se sovi mulle, vastasin.
– Nähdään talolla parin viikon päästä, siellä saat sitten antaa kaikkes, Maria (Räisänen) sanoi Sainion vierestä.
– Ok, lupaatko?
– Lupaan, Maria vastasi.

Big brotherin valintakokeissa vasemmalla tuottaja Mikko Räisänen ja oikeallea Kilpailijakoordinaattori Maria Elemo-Räisänen.

Big brotherin valintakokeissa vasemmalla tuottaja Mikko Räisänen ja oikeallea Kilpailijakoordinaattori Maria Elemo-Räisänen.

Talolla sitten oli ryhmätehtäviä ja haastatteluja yms. Näistä ja näiden sisällöstä ei tietenkään saa juurikaan kertoilla. Sehän taas on yleistä tietoa, että tuollaisia vaiheita on. Onpa niitä kuvia karsinnoista ja ryhmätehtävistä näytetty BB:n sivuillakin. Päivän lopuksi sanottiin, että valituille soitetaan, jahe tulevat myöhemmin takaisin talolle. Ajattelin, että vieläkö yksi karsintavaihe, eihän tätä jatkuvaa PK-seudulle reissaamista jaksa. Sitten tuotantoyhtiöstä soitettiin, ja vastasin puhelimeen, että ”Jussi terve, joo tiedän että oon jatkossa”. Puhelun soittanut kilpailijakoordinaattori Oona sanoi vaan, että ”niinhän sinä kuulemma koko ajan olet tiennyt, onneksi olkoon, sinut on valittu BB-taloon!” Siinä vaiheessa menin hetkeksi täysin mykäksi. Olin kuvitellut, että haku jatkuu vielä, ja että olin päässyt seuraavaan hakuvaiheeseen. Mutta ei, olin siis jo valittu.

Psykologit, lääkärintarkastukset ja promokuvat yms. otettiin, ja sitten ei muuta kuin valmistautumaan. Sinä päivänä kun nuo vaiheet käytiin läpi PK-seudulla näin erinäisten sattumien kautta kaksi tulevaa kanssakilpailijaani. Toinen oli minulle tuttu kaveri ryhmätehtävästä, jonka näin kävelevän talolle päin samaan aikaan kanssani, olimme ilmeisesti tulleet paikalle samalla paikallisjunalla. Olikohan hän sitten muutaman minuutin myöhässä ja minä aikaisessa, koska meidän ei olisi missään nimessä pitänyt olla mahdollista nähdä toisiamme. No kerroin tästä tuotannolle, että tämmöinen fiba kävi. Hyvä kun kerroit,he sanoivat. Kaikenlainen yhteydenpito on luonnollisesti kielletty karsintaryhmän kilpailijoiden välillä, jotta mitään sopimuksia ennen taloa ei päästä tekemään.

Toinen sattumus kävi, kun menin lääkärintarkastukseen. Minun aikani oli klo 12.30, mutta olin aikaisessa ja jo 11.30 lääkärin oven ulkopuolella lueskelemassa kirjaa. Lääkäri tuli kyselemään nimeäni, ja kertoi, että hänellä oli ruokatauko nyt, mutta että minä voisin käydä odotellessa jo laboratoriossa, ettei tarvitse sitten käynnin jälkeen. Laboratoriossa annoin lähetteen näytettä ottavalle naiselle ja hän hihkaisi, että ”mä arvasin, TE tuutte kaikki mulle, nyt mä voin mennä taas vilauttelemaan tätä mustaa kansiota tuonne kahvihuoneeseen, nuo muut on niin kateellisia mulle.” Siinä vaiheessa aloin kelaamaan, että hetkinen. Siis se ennen minua juuri tuolla samalla naisella laboratoriotestissä käynyt nuori, olkapäästä tatuoitu nainen oli myös tulossa Big Brotheriin. Ok. Jennan lääkäriaika oli ilmeisesti ollut päättynyt 11:sta paikkeilla ja hän oli sen jälkeen käynyt testeissä. Mielenkiintoinen sattumus taas.

Nämä sattumukset eivät kohdallani päättyneet vielä tähänkään, vaan kun oltiin sunnuntaina 24.8 odottamassa
taloon pääsyä hotellilla, toi Oona minulle puhelimen, ja kertoi Lapin Kansan haluavan haastatella minua. Oona kertoi, että minun ei tarvitse vastata mihinkään kysymykseen mihin en halua yms. Ymmärsin tämän. Lapin Kansan
naistoimittaja aloitti näin: ”Hei Jussi, nyt olet kohta astelemassa BB-taloon, niin miltä tuntuu, kun teitä on tänä vuonna kolme kilpailijaa Lapista?”. Minun silmäni pyörähtivät noin 180-astetta (tuttu maneeri tv:stä) ja sanoin isoon ääneen, katsoen samalla Oonaa merkitsevällä katsella: ”Tuota… sinä et varmasti olisi saanut sanoa tuota asiaa minulle.” ”Mitä asiaa?” toimittaja kysyi. ”Tuota asiaa, kysy nyt vaan seuraava kysymys, sinä et saa kertoa minulle muista kilpailijoista mitään”. Oonan ilme oli kauhistunut. Puhelun jälkeen alkoi iso pyörä pyöriä. Tuottaja Räisänen kävi vannottamassa, että jos kertoisin talossa tienneeni, että meitä on kolme Lapista, minut häädettäisiin talosta välittömästä. Reilua – ajattelin. Mutta en tietenkään talossa tuosta mitään puhunut, kauhean yllättynyt en sitten ollut siitä, kun Kartanon pöydässä ensimmäisenä iltana istuessamme paljastui, että meitä todella oli kolme Lapista. Mutta jollain tavalla tämä pisti silti hetkellisesti omia pasmojani sekaisin. Koska jos lipsauttaisin talossa tuollaisen asian, joka ei millään lailla omaa syytäni, minut häädettäisiin talosta. No lopulta keskityin lipsauttelemaan aivan muita asioita…

Tuottaja Mikko Räisänen oikealla.

Tuottaja Mikko Räisänen oikealla.

OSA 2- AIDAN EROTTAMA TALO

Ajattelin, että minulle olisi jollain tavalla etua, että tiesin jotain kilpailijoista etukäteen, mutta ei tuohon lopulta voinut täysin valmistautua mitenkään. Jälkikäteen kuulin vieläpä, että yhdestä karsintaryhmästä oli tuolla peräti seitsemän (7!) kilpailijaa. Mitään nimiä en paljasta, mutta jokainen voi itsekseen miettiä, miten jotkut tietyt klikit syntyivät niin helposti, tai miten jotkut kilpailijat adoptoitiin jo heti kun ovesta sisälle tultaessa.

Joonaksen taktiikka ”en välitä vi**uakaan mistään” on hyvä selviämiskeino, mutta ei sillä ole mitään tekemistä voittamisen kanssa. Samoin mitään tekemistä voittamisen kanssa ei ollut minun lisäkseni muiden tippuneiden ”taktiikalla”. Pois lukien Joni, joka oli yksi voittajasuosikeistani. Harmi että tippui. Samoin voittamisen kanssa ei ole mitään tekemistä esim. Tuijan olemisella talossa. He ovat tuolla vain matkalla, ilman sen kummempaa päämäärää. Matka on toki tärkein, mutta esim. Jonathanilla on samalla selkeä päämäärä voittamisesta. Jonathan on kova peluri ja talossa ollessamme suurin osa piti Jonathania kovimpana uhkana ja suurimpana voittajasuosikkina.

Osasin odottaa,että tänä vuonna talossa on jokin juttu . Koska keväällä puhuttiin suurimmasta uudistuksesta BB-historiassa ja kun Saulia haastateltiin Katsomon ennakoissa, Sauli kuvaili taloa sanalla ”ahdistava”. Silloin minulle tuli entistä vahvempi tunne kahtiajaosta, ja nimenomaan niin, että kyse ei ole kahdesta talosta, vaan helvetti vs. paratiisi asettelusta. Toki jako oli sitten lopulta loivempi, kuin olin ajatellut. Kartano ei ollut mikään paratiisi, eikä kellari mikään helvetti. Silti aita vaikutti ihmissuhteisiin yllättävän paljon. Markun ja Jannen kanssa juteltiin, että oikein kunnolla ei päästy tutustumaantalossa juuri aidan takia, ja osittain samoista syistä esim. Andten kanssa ei niin hyvin tutustuttu talossa.

bbhäkki

Aidan poistaminenkaan ei ole talon dynamiikkaan vaikuttanut niin paljoa, koska kaikkien omat roolit olivat asettuneet jo ennen aidan poistoa ja jokainen löytänyt jo oman paikkansa –sosiaalisen lokeronsa -talossa, ja ne aidat ovat pystyssä niin kauan kuin kukin talossa on. Talon jälkeen päästään sitten tutustumaan toisiin omina aitoina itsenämme. Minäkin olen monta hateria voittanut jo puolelleni ja niin se ihminen näyttää niin eriltä, kun ei ole aitaa tai tv-kameraa välissä. Vai mitä fanitwiittaaja Anni Leppäkorpi? Sitten kun olet ensi vuonna Iholla-sarjassa, niin minä twiittailen sinusta.. ;)

OSA 3 TURHA KOITTAA -ANDTE VOITTAA?

Kuten aiemmin sanoin, pidin talossa ollessanisuurimpana ennakkosuosikkina Jonathania. Heti talosta poistuttuani
minulle kuitenkin valkeni, että suurin voittajasuosikki, aikamme legenda Kari Grandi, onkin Andte. Andtesta jäi
talossa kuva rehellisenä positiivisessamielessäperussuomalaisena (ei poliittisessa mielessä) miehenä, oikein miehen mallina. Lutusena ja rehtinä kaverina, jossa on silti särmää varsinkin muutaman pullon jälkeen. Silti jotenkin tuntui, ettei monikaan talossa ajatellut Andtea voittajana. Andte ei missään nimessä ole yksinkertainen kaveri –Andte sanoo mitä ajattelee, ja ajattelee ihmisistä enimmäkseen hyvää, ja tarkoittaa myös. Andte puhuu omalla kakkoskielellään asiat suoraan, ja saa viestinsä ainahyvin perille. Silti talossa tuntui välillä, että Andte on hieman tylsä. Positiivisessa mielessä suomalainen mies, mutta välillä myös negatiivisessa, vaikka puhuu ja pussaakin. Ymmärrän silti täysin, että Andte on suurimman osan suosikki, mutta riittääkö se voittoon? Riittääkö se voittoon, että ilmaisissa äänestyksissä Andte saa eniten klikkauksia, eniten positiivisia kirjoituksia Facebookiin ja Twitteriin? Minä uskon, että riittää, ja että Andte saa myös eniten ääniä lopullisessa äänestyksessä ja voittaa koko homman. Andtessa on niin paljon positiivista ja niin paljon hyvää, että minä jollain tavalla toivon, että se riittää voittoon.

Henkilökohtaisesti tykkään esim. Annasta tosi paljon, ja semmoinen isoveljellinen huolehtiva suhde jäi siihen
pieneen hörhöön. Jos Anna voittaa, niin kaikki Suomen puput ovat turvassa – Anna perustaa niille
suojeluyhdistyksen. Anna on muutenkin osoittanut sitkeyttä ja kehityskykyä koko kisan ajan. Anna on yksi
hyväsydämisimmistä ihmisistä, jonka tiedän –Annan jos kenen sydän on täynnä kultaa. Annan nauru ja Yyyyyyy:t
saattavat ärsyttää joitain, mutta ne eivät hänen mahdollisuuksiaan pilaa. Anna on taistellut ja tsempannut upeasti maaliin asti. Silti pahoin pelkään, että Annan eväät eivät riitä aivan voittoon asti –mielelläni olen silti tässä asiassa väärässä.

annalasi

KENEN PUOLESTA LÖISIN VETOA?

Voittaako Andte siis varmasti? Ei. Andte on ehdottomasti suurin suosikki, mutta jos vedonlyöntimielessä asiaa
ajattelee, niin mikään ei koskaan ole 100 %:n varmaa. Alun perin ajattelin varmasti, että tämän vuoden 2014 voittajan nimi on Jussi, jonka sukunimi alkaa K:lla, ja tämä skenaario on edelleen mahdollinen. Itse asiassa uskon tällä hetkellä tähän mahdollisuuteen jopa enemmän kuin syyskuun alkupäivinä. Jussi K on hyvä vetokohde kertoimella 12,5, samalla kertoimella erinomainen pelikohde on mielestäni myös Jonathan. Jonathan on monta kertaa pelastunut häädöltä, Jonathanilla on paljon kavereita, ja paljon faneja. Niitä, joille Jonathan on inhokki, ei edelleenkään lasketa mukaan äänestykseen – miinusääniä ei tänäkään vuonna ole ja plusäänet jakaantuvat monille.

Ja kun pelin ideaa mietitään, on pelissä tarkoituksena pelata. Jonathan pelaa, ja pelaa hyvin. On kietonut monet pikkusormensa ympärille kuin Petyr Baelish, osaa luikerrella kuin Peter Piskuilan, osaa näytellä kuin Peter Dinklage (ja on samalla viekas kuin roolihahmonsa (Tyrion) ja ennen kaikkea Jonathan on kuin Peter Pan, joka ei halunnut kasvaa koskaan aikuiseksi, elää Mikä-Mikä Maassa ja vetää Kapteeni Koukkua (Mari Sainio) jatkuvasti nenästä ja rikkoo sääntöjä minkä ehtii. Jonathan on peluri ja tämä on peli.

jonathan

Armikin on peluri, mutta on ehkä jo liian kova peluri ja voi olla, että sädekehä päässä ei tätä hommaa voiteta, mutta Armille pisteet silti hyvästä ja kovasta pelistä. ”Tämä on peliä!”, kuten Armi monesti huutelee. Don’t hate the player – hate the game. Minä pidän pelistä ja pelaajista, ja ennen kaikkea pidän vedonlyönnistä. Siksi Jonathan on mielestäni hyvä pelikohde. Mutta älkää ymmärtäkö väärin – on Jonathan minunkin inhokkini.. ;)

Mutta nämä viisi mielestäni kisailevat voitosta: Andte, Jonathan, Armi, Jussi K ja Anna. Armin otin tuohon mukaan
ihan mustana hevosena. Andtea suosii ehdottomasti se, että näillä näkymin finaalissa on paljon porukkaa –ehkä jopa 8, joten Etelän Varisten (BB-2012 voittaja Teijan sanoja lainatakseni) äänet jakaantuvat monelle taholle ja tämä sataa suoraan Andten laariin. Vaikka finaaliviikolle pääsee kahdeksan kisailijaa, ei se silti välttämättä tarkoita, että finaalissa olisi kahdeksan. Jos finaalissa todella on kahdeksan kisailijaa, ei Andten voittoa taida estää mikään. Mutta jos käy niin, että lopusta tulee 2-4 kisailijan koitos, on joillain mahdollisuuksia lyödä Andte äänestyksessä. Useaa kisailijaa vastaan Andte-fanit pitävät huolen Andten voitosta.

Loppuun heitän vedonlyöntisuosituksen, pelaa 15 € sekä Jonathanille, että Jussi K:lle. Kertoimella 12,5 liikkuvat molemmat ja jos jompikumpi heistä voittaa saat voittoa vähän reilu 150 €. (LYÖ SINÄKIN OMA VETOSI KLIKKAAMALLA ALLA OLEVAA KUVAA ja SIELLÄ ERIKOISET OSIOTA.)

Kuponki

Mutta kaikista näistä perusteluista huolimatta olen sitä mieltä, että jos joku Andten tänä vuonna voittaa, on se yksi kaikkien aikojen BB-jymypaukuista –oikea BB-jytky! Siitä tulikin mieleeni, että onnea Sebastianille valinnasta PS nuorten johtoon. =)

Tsemppiä kaikille kisailijoille ja katsojille –loppuun asti täysillä!
Terveisin
BB-Jussi Kettunen, @kettusenjussi