Uutiset Videot Viihde , ·

Brittilaulajatar Adele on tällä hetkellä kovassa nosteessa tuoreimman 25-nimisen albuminsa myötä. Levy on sittemmin fanien suosion lisäksi saanut osakseen kunniaa erilaisten palkintojen myötä. Adele sai äskettäin 25-albumin ansiosta useammankin palkinnon BRIT Awards -seremoniassa.

Nyt suosikkiartisti on auttanut erästä naista kosimaan miestään. Tilanne nähtiin karkauspäivänä Belfastissa, jossa hän pyysi lavalle miestään aiemmin samana päivänä jo kerran kosineen naisen. Miehen vastaus oli ollut epämääräinen, joten Adele marssitti kaksilahkeisen lavalle antamaan naiselleen kunnon vastauksen tärkeään kysymykseen.