Videot Viihde , ·

Ystävät ovat monelle tärkeä osa elämää. Kaverisuhteista saa myös seuran lisäksi esimerkiksi henkistä tukea ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tutkijat ovatkin vuosien varrella tutkineet ystävyyksien solmimista ja niiden kestävyyttä useampaan otteeseen. Nyt Mental Floss on koonnut yhteen mielenkiintoisia faktoja ystävyydestä.

Moni ei varmastikaan esimerkiksi tiedä sitä, että erään tutkimuksen mukaan ihmisen ystäväpiiristä häviää arviolta puolet aina seitsemän vuoden välein. Tämä johtuu siitä, että ihmisen ystävät vaihtuvat kuitenkin suhteellisen usein. Erään tutkimuksen mukaan ihmisellä on usein numerollisesti sama määrä ystäviä elämässään, vaikka ystäviä tulisi ja menisikin.