Tällaisia viraalitansseja on saatu ihailla viimeisten kymmenen vuoden aikana
Aina ajoittain maailmalla villitsevät erilaiset tanssisuuntaukset, jotka keräävät lukemattomat ihmiset kokeilemaan kyseistä tanssia. Viime vuosina esimerkiksi twerkkaus sekä Harlem shake -kappaleen tahtiin tanssiminen ovat olleet mittavia ilmiöitä. Nyt viimeisten kymmenen vuoden aikana villinneet viraalitanssit on koottu yhdelle videolle.
The New Yorkerin videolla nähdään näyttävä koreografia, joka esittelee kymmenen vuoden aikana nähtyjä hittiliikkeitä. Koosteen avulla voikin viritellä omaa muistiaan ja kokeilla, moniko hittiliike onnistuu itseltään puhtaasti ulkomuistista.