No nyt oli onnea matkassa! Hurjimmat läheltä piti -tilanteet koottiin yhteen
Verkossa leviää aina silloin tällöin videoita esimerkiksi liikenteestä, joille on tallennettu joitakin todella hurjan näköisiä läheltä piti -tilanteita. Nyt tällaisia sydämen tykytyksiä aiheuttavia videopätkiä on koottu yhdelle videolle.
Mukana onkin joitakin todella hämmästyttäviä tilanteita, jotka ovat kuin ihmeen kaupalla päättyneet onnellisesti. Heti ensimmäisenä videolla nähdään esimerkiksi mies, joka meinaa jäädä liikkuvan junan alle seistessään junalaiturilla liian lähellä raidetta. Sydämen tykytyksiä aiheuttavaa koostetta on käyty ihailemassa YouTubessa jo melkein 3,3 miljoonaa kertaa.