Nämä hiusongelmat eivät ole tuttuja vaaleahiuksisille kaunottarille
Hiusten värjääminen on tunnetusti aivan oma lajinsa, ja hiusten käsitteleminen voikin johtaa todelliseen kierteeseen, johon kuuluu kaikkea värjättyjen hiusten tehohoidoista aina tyvikasvun ahkeraan värjäämiseen. Nyt hauskalle listalle on koottu asioita, jotka eivät ole tuttuja vaaleiden hiusten omistajille.
Blondit eivät esimerkiksi välttämättä ole tajunneet sitä, että tummahiuksiset ihmiset eivät voi suoraan värjätä hiuksiaan kirkkailla väreillä, vaan hiukset pitää vaalentaa ensiksi. Tämän lisäksi esimerkiksi kuivashampoon käyttäminen voi olla ongelmallista, sillä shampoo saattaa jättää hiukset epämiellyttävän harmaiksi.