Eläkeläisnainen näyttää nuoremmilleen – menestyy balettitanssijana
Baletti on yksi niistä lajeista, jonka harrastamisen pariin ammattilaiset ovat hakeutuneet jo todella nuoresta iästä lähtien. Ammatikseen balettia tanssivat jäävätkin usein eläkkeelle jo suhteellisen nuorena. Nyt eräs vanhus on osoittanut, että baletti sopii kuitenkin myös hieman ikääntyneemmille harrastajille.
Brittiläinen Doreen Pechey on nimittäin läpäissyt baletinharrastajille suunnatun tasokokeen. Kunnioitettavaan 71 vuoden ikään päässyt nainen on elämänsä aikana saavuttanut muitakin ihailtavia suorituksia, eli tämä ponnistus ei tuntunut hänestä mitenkään ylitsepääsemättömän vaikealta. Tästä teräsmummosta saa todella ottaa mallia!