Naiset tunnustavat – tätä mieltä he ovat miesten parroista
Parrat ovat viime vuosina tehneet vahvaa paluuta erityisesti nuorempien herrojen keskuudessa. Naisten keskuudessa parroista on kuitenkin monenlaisia mielipiteitä. Nyt eräät neitokaiset ovat rohkeasti tunnustaneet, mitä mieltä he ovat miesten parroista.
Osa myöntää rohkeasti rakastavansa partoja, kun taas joidenkin mielestä parran aiheuttama kutina on epämiellyttävää. Osan mukaan heidän kaikilla poikaystävillään ei ole kasvanut parta, joten aihe ei ole ollut ajankohtainen. Parrakkaita miehiä pidetään myös miehekkäämpinä, vaikka naisten mukaan miehisyys ei olekaan puhtaasti parrasta kiinni.