Uutiset Videot , ·

Joulun aikaan moni haluaa oman perheensä ja läheistensä lisäksi muistaa myös muita ihmisiä. Erilainen hyväntekeväisyystyö onkin kovassa suosiossa juuri pyhien aikaan. Nyt eräät hyväntekijät ovat antaneet eräälle amerikkalaisnaiselle unelmien joululahjan.

Vain 21-vuotias Hope Larson kasvattaa yksin kolmea nuorempaa sisarustaan heidän äitinsä kuoltua syöpään. Sisarustensa kasvattamisen ohella ahkera neitokainen myös käy koulua ja tekee töitä. Nimettömänä esiintynyt hyväntekijäpariskunta lahjoitti Hopelle 7.000 dollaria joulun kunniaksi. Nainen ei kuitenkaan aio pitää koko lahjasummaa itsellään, vaan hän aikoo lahjoittaa osan siitä eteenpäin muiden vähäosaisten perheiden iloksi.