Poliisin hyvä teko liikuttaa – auttoi lapsia sanomaan hyvästit isälleen uniikilla tavalla
Vanhemmistaan eroaminen on aina hankalaa, varsinkin hyvin nuorille lapsille. Esimerkiksi Yhdysvaltojen armeijassa työskentelevien aikuisten lapset joutuvat tottumaan siihen, että äiti tai isi voi olla pitkiäkin aikoja poissa kerrallaan. Nyt erään laivastossa työskentelevän miehen lapset ovat joutuneet hyvästelemään isänsä.
Amerikkalaislasten isä lähti työtehtävälle USS Carl Vinsonille seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Joshua Buetowin lapset Rileigh ja Austin olivat paikalla hyvästelemässä tätä, kun poliisimies huomasi isälleen vilkuttavat lapset. Niinpä ystävällinen poliisi James Weaver antoi pienokaisten hyvästellä isänsä poliisiauton kaiutinjärjestelmän avulla.