Näin naisten kauneusihanteet ovat muuttuneet vuosien varrella
Naisten ja miesten kauneusihanteet ovat muuttuneet huomattavasti vuosien varrella. Se, mikä oli yleisesti kauniina pidettyä esimerkiksi 1950-luvulla, ei välttämättä ole sitä enää tänä päivänä. Nyt aiheesta on tehty kaunis kooste.
Mukana on naisiin kohdistettuja kauneusihanteita vuosien varrelta. Esimerkiksi 1920-luvun alussa muodissa oli laihat varret ja pelkistetyt mekot sekä lyhyeksi leikatut hiukset. Sittemmin muodokkaammat naisvartalot ovat olleet ylistetympiä.