Lifestyle Viihde , ·

Suomeen osui äskettäin historian kolmanneksi suurin Eurojackpot-päävoitto, kun lähes 85 miljoonaa euroa voitettiin Tampereen Lielahdesta ostetulla kupongilla. Myöhemmin selvisi, että yhden rivin voitokkaan pelin olikin yllättäen pelannut kolme henkilöä yhdessä. Voitto sai nopeasti aikaan monenlaista unelmointia.

Jokainen kolmesta voittajasta saa 28,3 miljoonaa euroa. Jokainen voittaja ostaisi voittorahoillaan noin 8.500 koko perheen all inclusive -aurinkolomaa Kanariansaarille, 230 Tesla Model S -sähköautoa, 2,1 miljoonaa elokuvalippua iltanäytöksiin, Finnairin 10 000 tarjoushintaista bisnes-luokan lentoa Helsingistä New Yorkiin. Miten sinä käyttäisit lähes 30 miljoonaa euroa?

Unelmia voi toki toteuttaa myös monella muulla tavalla. Kovalla työllä säästetyn rahan käyttämisen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä siten voi säästää merkittäviä summia muiden unelmien toteuttamiseen. Wildz Casinolla on parhaillaan meneillään kilpailu, jonka voittajan unelman toteuttaminen maksetaan voittajan puolesta.

Monet unelmista eivät tarvitse kuitenkaan juuri rahaa, sillä kyse on usein enemmänkin ajankäytöstä ja omien resurssien kohdentamisesta aikaisempaa paremmin.