Uutiset , ·

Tuhansien suomalaisten idoliksi viime vuosina noussut Makwan Amirkhani on nyt paljastanut pehmeää puoltaan, kun hän esitteli lemmikkikoiransa Kingin verkossa julkaistussa haastattelussa. Amirkhanin fanit ovat toivoneet jo pitkään kuulevansa enemmän lemmikistä, ja nyt toive toteutui.

– Paras ystäväni Kingi on puoli vuotta vanha pitbull-bully-mix. Siitä päivästä lähtien kun sain sen, me ollaan oltu yhteensä kuusi päivää erossa. Muuten se on mun kanssa koko ajan, joka ikinen tunti. Otan sen mukaan treeneihin ja ravintoloihin, Makwan kertoo haastattelussa.

Vapaaottelija paljastaa hankkineensa koiran, koska siitä saa pitkäksi aikaa luotettavan kaverin, jollaisia on vaikea löytää. Hän paljastaa vaihtavansa mieluummin kohdetta kuin jättävänsä koiran kotiin. Pitbull-rotuun Maku päätyi, koska se on hänen mukaansa lihaksikas ja komea. Hän myöntää, että osaamattomissa käsissä pitbull-koirat voivat olla kaikkea muuta kuin kilttejä.

– Pitbull-rodulla on huono maine, ja väärissä käsissä munkin koirani voisi olla ihan erilainen. Mulle onkin ilo ja kunnia omistaa Kingin kaltainen koira, joka jo puolivuotiaana tottelee käskyjä paremmin kuin hyvin ja tulee toimeen niin lapsien kuin vanhusten kanssa, Amirkhani kertoo.

– Koiran omistamisessa mut on yllättänyt se, miten pahasti koiraan voi kiintyä. Koko ajan on joku vierellä, eikä yksinäisyyttä tunne samalla tavalla kuin ennen. Koira on aina onnellinen, kun näkee sut, ja se on vaan käsittämättömän siistiä.