Ohhoh – näitä julkimoita ei enää meinaa edes tunnistaa
Julkisuuden valokeilassa elävät ihmiset kohtaavat päivittäin suuria paineita näyttää tietynlaiselta. Erityisesti naistähtien ei odoteta vanhentuvan näkyvästi lainkaan, ja he joutuvat muutenkin olemaan todella tarkkoja kunnostaan ja painostaan.
Nyt erikoinen listaus on koonnut yhteen julkkiksia, joita ei enää nykyään meinaa tunnistaa ollenkaan. Syynä tähän on se, että moni heistä on käynyt ahkerasti plastiikkakirurgin pakeilla muuntamassa ulkonäköään. Lopputulos esimerkiksi Melanie Griffithin kohdalla on se, että hän näyttää miltei eri ihmiseltä.