Mitä kuuluu nykyään Renny Harlinin exälle Geena Davisille?
Amerikkalaisnäyttelijätär Geena Davis on tehnyt kattavaa uraa Hollywoodissa. Kaunotar tunnetaan rooliensa lisäksi myös siitä, että hän oli hetken naimisissa suomalaisohjaaja Renny Harlinin kanssa. Viime aikoina Davis on viettänyt hieman hiljaisempaa eloa.
Nyt Nicki Swift paneutuu videossaan siihen, mitä naiselle kuuluu nykyään. Oscar-voittaja on muun muassa tähdittänyt ei-niin menestyneitä televisiosarjoja sekä 1990-luvun lopussa tehtyjä kehnoja elokuvia. Videolla summataan, että Davisin päätös tähdittää silloisen miehensä Harlinin elokuvia oli astetta surkeampi hänen uransa kannalta.