Uusimmasta iPhonesta tehtiin hauska parodia – yritäpä olla nauramatta
Teknologiamoguli Apple on ollut tällä viikolla ahkerasti otsikoissa julkistettuaan upouuden iPhone-puhelimen. IPhone X -nimeä kantava puhelin poikkeaa jonkin verran edeltäjistään. Puhelimessa ei esimerkiksi ole ollenkaan koti-näppäintä, ja se osaa tunnistaa käyttäjänsä kasvot.
Nyt tästä puhelimesta on tehty hauska parodia. Jacksfilmsin videolla naureskellaan muun muassa uuden puhelinmallin tarpeettomuudelle, valtavalle hintalapulle sekä tarpeettomalle kasvojentunnistusteknolgoialle. Hauskaa parodiaa onkin käyty ihailemassa YouTubessa jo lähes 2,9 miljoonaa kertaa.