Videot Viihde , ·

Jokaisella ihmisellä on varmasti ainakin muutama asia, jotka pelottavat heitä. Osa pelkää esimerkiksi pimeää tai korkeita paikkoja. Nyt Watch Cutin mielenkiintoisessa juttusarjassa kuullaan, minkälaisia pelkoja sokeilla ihmisillä on.

Eräskin mies esimerkiksi kertoo pelkäävänsä oksentamista. Muita pelkoja oli muun muassa pettymyksen aiheuttaminen lapsilleen, pellet, junat, korkeat kukkulat sekä tuntemattomat asiat. Moni pelkoa aiheuttavista asioista oli kuitenkin suhteellisen tavallisia ja muillekin tuttuja.