Teinit menettivät tanssiaismekkonsa hurrikaanissa – hyväntekijät lahjoittivat omansa
Hurrikaani Harvey aiheutti äskettäin suuria vahinkoja Yhdysvalloissa erityisesti Teksasin osavaltiossa. Teksasilaisella Carissa Villarealilla oli äskettäin koulunsa tanssiaiset, mutta hänellä ei ollut sinne mitään päällepantavaa. Neitokaisen koko omaisuus tuhoutui hurrikaanissa.
Onneksi hätä ei kuitenkaan ollut tämännäköinen, sillä hän sai itselleen tanssiaismekon hyväntekeväisyytenä. 3.000 mekkoa oli lahjoitettu ympäri Yhdysvaltoja, ja yksi niistä päätyi myös Carissan ylle. Miten ihana teko vaikeana aikana!