Uutiset Videot Viihde , ·

Who Let the Dogs Out –kappale oli yksi 2000-luvun alun suurimmista hiteistä. Hittibiisin takana on Baha Men –yhtye, joka ottaa musiikissaan vaikutteita kotiseuduiltaan Bahamalta. Nyt Nicki Swift on paneutunut siihen, mitä näille muusikoille kuuluu tänä päivänä.

YouTube-videon mukaan kappale jäi Baha Men –yhtyeen ainoaksi jättihitiksi. Tästä huolimatta yhtye on edelleen koossa, ja he eivät myöskään ole jättäneet esiintymistä. Grammy-voittojakin saanut yhtye ei kuitenkaan ole koskaan saanut ansaitsemaansa kunnioitusta edes siitä huolimatta, että yhtye oli ollut menestyksekäs Bahamalla jo ennen vuoden 2000 megahittiään.