Videot Viihde , ·

Skientologia on amerikkalaismies L. Ron Hubbardin kehittelemä elämäntapa, johon kuuluu uskonnonkaltaisia filosofisia tekijöitä. Skientologia tunnetaan maailmalla salamyhkäisyydestä sekä erillisistä rahallisista maksuistaan. Hubbard kehitti uskomuksensa tieteiskirjallisuuden pohjalta.

Vuosien varrella lukuisat julkimot ovat kertoneet olevansa vannoutuneita skientologeja. Kuuluisimpiin skientologeihin kuuluvat muun muassa Tom Cruise ja John Travolta. Monikaan ei kuitenkaan välttämättä tiennyt sitä, että esimerkiksi sellaiset tähdet kuten Jerry Seinfeld, Elviksen tytär Lisa Marie Presley sekä Christopher Reeve ovat jossain vaiheessa olleet mukana skientologiassa, mutta he ovat sittemmin irtautuneet tästä kultinomaisesta ryhmästä.