Hupsis! Nämä urat päättyivät tänä vuonna yhden hölmön virheen myötä.
Ihminen on tunnetusti erehtyväinen otus, ja jokainen meistä tekee joskus virheitä. Julkisuuden valokeilassa elävien ihmisten täytyy kuitenkin totutella siihen ajatukseen, että heidän tekemiään virheitä syynätään aivan eri tavalla kuin tavallisten tallaajien mokia.
Pahimmassa tapauksessa yksi virhe voi johtaa koko uran päättymiseen. Näin on tänä vuonna käynyt jo useammallekin julkimolle. Nicki Swiftin videolla kerrotaan, kuinka yksi suuri moka on päättänyt tai vahingoittanut tänä vuonna jo sellaistenkin julkkisten uria kuin T.J. Miller, Nicki Minaj, Woody Allen ja laulajatähti Fergie.