Uutiset Videot Viihde , ·

Australiasta alun perin lähtöisin oleva Iggy Azalea, oikealta nimeltään Amethyst Amelia Kelly, oli joitakin vuosia sitten kovassa nosteessa muun muassa Fancy-kappaleensa myöyä. Mallin töistä räppäämiseen siirtynyt nainen oli suhteellisen pitkään hiljaiselossa hänen uransa otettua joitakin pahoja kolhuja.

Nyt nainen on jälleen otsikoissa, mutta ei niin positiivisissa merkeissä. Iggyn äskettäisellä Brasilian keikalla nimittäin nähtiin, kuinka yksi hänen taustatanssijoistaan sai sairaskohtauksen kesken esiintymisen. Palautevyöry koski sitä, että laulajatar jatkoi esiintymistään tästä huolimatta eikä jäänyt auttamaan tanssijaansa. Moni piti tätä sydämettömänä ja itsekeskeisenä käytöksenä.