Lifestyle Uutiset Videot , ·

Moni varmasti suunnittelee hankkivansa lapsia suhteellisen nuorena ja virkeänä. Aina elämä ei kuitenkaan mene näiden suunnitelmien mukaan. Osa myös haluaa lapsia vasta siinä vaiheessa, kun oma elämä on suurimmalta osalta mallillaan.

Nyt mielenkiintoinen video on pohtinut aihetta analysoimalla sitä, ovatko nuoret vai vanhat vanhemmat parempia lapsen kannalta. Naisen synnyttämisen kannalta korkeampi ikä tuo enemmän riskejä lapselle. Vanhempien äitien lapsilla on esimerkiksi suurempi riski sairastua Downin syndroomaan. Iäkkäämmät vanhemmat tuovat kuitenkin kasvattamiseen suurempaa elämänviisautta kuin nuoret vanhemmat. Nuoremmilla vanhemmilla toki on enemmän energiaa juoksennella ympäriinsä lasten kanssa.