Uutiset Videot Viihde , ·

Julkkikset joutuvat tunnetusti jatkuvasti esiintymään työnsä takia mediassa ja erilaisissa haastatteluissa. Näissä tilanteissa kannattaisi ehdottomasti pysyä totuudessa, sillä valheesta kiinni jääminen on noloa kenelle tahansa. Näin on kuitenkin käynyt joillekin melko suurillekin tähdille.

Muun muassa Terrence Howard on jäänyt kiinni haastattelussa valehtelemisesta. Mies väitti, että hänellä on tohtorin tutkinto, kun todellisuudessa hänelle oli vain myönnetty kunniatutkinto, eikä hän todellisuudessa ole valmistunut kyseisestä yliopistosta. Myös kirjailija James Frey on joutunut nalkkiin valheesta, sillä kävi ilmi, että hän on valehdellut toimistaan rikollisena suositussa omaelämäkerrassaan.