Suomalainen perinnetapahtuma herättää huomiota Yhdysvalloissa – katso itse
Muiden maiden tapahtumat voivat tunnetusti tuntua ulkopuolisen silmiin hieman omituisilta, jos kyseiseen toimintaan ei ole lainkaan tottunut. Suomessakin on useampia tapahtumia, jotka varmasti ovat ulkomaalaisten silmään hieman omituisia.
Yksi näistä tällaisista tapahtumista on perinteinen eukonkanto, jossa kisaillaan siis toisen ihmisen kantamisesta yli 200 metriä mittaisella radalla. Hauskaa kisaa on järjestetty Sonkajärvellä jo vuodesta 1992. Nyt eukonkanto on saanut kansainvälistä huomiota, kun yhdysvaltalainen suosittu uutistuottaja Inside Edition on tehnyt oman reportaasinsa juuri pidetyistä vuoden 2019 eukonkannon MM-kisoista.