Uutiset Videot , ·

Ylipaino on maailmanlaajuisesti merkittävä ongelma, josta voi syntyä valtioille merkittäviä kansanterveydellisiä kustannuksia. Ihmisten ylipainon lisääntymisen lisäksi tuore tutkimus kertoo nyt, että myös kissat ovat viime vuosikymmenten aikana lihoneet.

Inside Edition kertoo uutisessaan tutkimuksesta, jossa tarkkailtiin lemmikkikissojen painoja 25 vuoden ajan. Yhdysvalloissa ja Kanadassa suoritetussa tutkimuksessa oli kaikkiaan mukana jopa 19 miljoonaa kissaa. Tulosten mukaan tämän päivän kisut ovat painavampia kuin 25 vuotta sitten eläneet kissat. Tämä ei lupaa lainkaan hyvää kissojen terveydelle, sillä kuten ihmiselle, myös kissalle ylipaino tuo mukanaan liudan erilaisia terveysriskejä.