Uutiset Videot , ·

Joulu voi olla erityisen raskasta aikaa, jos läheiset ihmiset eivät jostain syystä pääse viettämään sitä yhdessä. Monen armeijaperheen kohdalla asia on valitettavasti juuri näin, ja moni lapsi joutuu tyytymään siihen, että äiti tai isä ei pääse jouluksi kotiin. Nyt eräs pikkupoika on saanut onnekseen lentäjänä työskentelevän isänsä jouluksi kotiin.

Amerikkalaisisä päätti yllättää poikansa tulemalla tämän koululle joulupukiksi pukeutuneena. Pukin oli tarkoitus lukea pienokaisille. Pojan ilo olikin todella käsin kosketeltavaa kun tämä ymmärsi, kuka pukin puvun alla todella onkaan.