Google julkaisi tieliikennekelpoisen kuskittoman auton
Google on julkaissut kuskittoman auton, jonka testaus liikenteessä alkaa tulevan vuoden alussa. Yhtiö on aiemmin julkistanut prototyyppiautoja, joista on kuitenkin puuttunut tärkeitä tieliikenteessä tarvittavia ominaisuuksia kuten ajovalot, ja Google kuvaakin aiempia autojaan ”prototyypin prototyypeiksi.”
Auton testaus alkaa Kalifornian ja neljän englantilaiskaupungin teillä alkuvuodesta, ja Google toivoo saavansa kehitettyä auton mahdollisimman pian kuntoon, jossa sitä voitaisiin alkaa myydä käyttäjille.
Kuskittoman auton perimmäisenä tarkoituksena yhtiö kertoo olevan ruuhkien ja onnettomuuksien vähentäminen ajamista kontrolloivan tietokoneen avulla.