Pertti Kurikan Nimipäivät Euroviisujen vedonlyöntisuosikki
Uuden Musiikin Kilpailun osallistujat julkistettiin tiistaina. Peliyhtiö Unibet uskoo, että yleisö äänestää viisuihin tällä kertaa perinteisestä europopista poikkeavaa musiikkia. Kerroinsuosikit ovat punk-bändi Pertti Kurikan nimipäivät ja saamelaisesta äiti-tytär-parista rakentuva Solju.
Kehitysvammaisille suunnatussa kulttuuripajassa vuonna 2009 muodostettu Pertti Kurikan Nimipäivät on saanut tähän asti järjestetyissä lukijaäänestyksissä selvästi eniten ääniä, vaikka yhtyeen musiikki jakaakin mielipiteitä. Kovasikajuttu-dokumenttielokuvasta käynnistyneen ilmiön uskotaan kestävän, ja yleisö tullee äänestämään punkyhtyeen Wieniin Suomen edustajaksi kappaleella Aina mun pitää.
Monikulttuurisuus on perinteisesti ollut euroviisuissa valttia, ja Unibet uskoo myös utsjokelaisen Soljun menestysmahdollisuuksiin. Kärkikaksikon takana voitosta taistelee useampi perinteistä elektronista viisupoppia edustava sävellys. Melodista poppia soittava, erityisesti nuorten suosiossa oleva Satin Circus sekä Eeverest ja Ida Bois kuuluvat myös suosikkeihin.
Uuden Musiikin Kilpailussa ei ole tällä kaudella tuomareita ollenkaan, vaan pelkästään katsojaäänet ratkaisevat tulokset. Helmikuussa järjestetään kolme alkukarsintaa, joista jokaisesta kolme eniten ääniä saanutta etenee 28. helmikuuta pidettävään finaaliin. Voittaja edustaa Suomea euroviisuissa, jotka pidetään toukokuun lopussa Wienissä, Itävallassa.