Tiede kertoo – näin hankitaan ystäviä
Uusien kavereiden hankkiminen voi olla monelle vaikeahko missio. Erityisemmin vanhemmalla iällä uudet kaverit ja ystävät voivat olla kovan etsimisen tulos. Nyt aihetta on lähestytty tieteen näkökulmasta.
Uusien kavereiden hankkiminen voi olla monelle vaikeahko missio. Erityisemmin vanhemmalla iällä uudet kaverit ja ystävät voivat olla kovan etsimisen tulos. Nyt aihetta on lähestytty tieteen näkökulmasta.
Eri aikakaudella on tyypillisesti ollut omat ominaisjuomansa. Antiikin aikoihin erityisesti viini virtasi, kun taas viime vuosikymmenet ovat olleet erilaisten trendidrinkkien juhlaa. Nyt viimeisten sadan vuoden suosikkijuomat on koottu näyttävälle videolle.
Facebook on nykypäivänä suuri osa monen ihmisen elämää. Arkipäivän aikana Facebookissa käydään lukemattomia kertoja. Nyt tuore video on summannut hyvin sen, minkälaisia kommunikaatiota vanhojen ystävien kanssa kannattaa harrastaa Facebookissa.
Joulunaikaan esimerkiksi viinien ja glögien myynti lisääntyy huomattavasti. Pohjoismaissa suositulla glögillä on maailmalla monia tovereita, joita nautitaan juuri joulunaikaan.
Monella meistä on oma ominaistapansa nukkua. Osa piehtaroi yön aikana monta kertaa sängyn päästä päähän, kun taas osa nukkuu koko yön tismalleen samassa asennossa. Nyt Little Things –sivusto on koonnut listan erilaisista nukkumisasennoista, ja siitä, mitä ne voivat kertoa nukkujan luonteesta.