Lifestyle Videot Viihde , ·

Kaksikymppisten jäädessä taaksepäin 30. ikävuosi voi tuntua jopa hieman pelottavalta. Moni saattaakin stressata omia kolmikymppisiään miettimällä, mitä kaikkea niin sanotusti nuorena olisi pitänyt ehtiä tekemään. Elite Daily summaakin nyt osuvasti mitä erityisesti naiset miettivät täyttäessään 30.

Lifestyle Videot Viihde , ·

Vielä esimerkiksi 1950-luvulla oli tavallista, että nainen jäi perinteikkäästi kotiin hoitamaan huushollia ja perheen lapsia. Sittemmin myös naiset ovat kuitenkin halutessaan vahvasti työelämässä mukana myös avioliittoon astumisen ja lasten hankkimisen jälkeen. Nyt eräät perheenäidit ovat kokeileet viikon ajan olla täydellisiä kodin hengettäriä.