TV & Elokuvat Videot Viihde , ·

Tuhkimo on yksi Disneyn rakastetuimmista prinsessahahmoista, ja hänestä kertova piirretty on monen perheen suuri suosikki. Hahmo on saanut nimiinsä myös näytellyn elokuvaversion, joka julkaistiin vuonna 2015. Tuhkimon tarinan yksi oleellisimmista kohdista tapahtuu siinä vaiheessa, kun hän lähtee tanssiaisista, ja jättää toisen lasikengistään jälkeensä.

TV & Elokuvat Videot Viihde , ·

Amerikkalainen elokuvatähti Tom Cruise tunnetaan lukuisten menestyselokuviensa lisäksi muun muassa skientologia-uskostaan sekä jo päättyneestä avioliitostaan näyttelijätär Katie Holmesiin. Cruise on nähty vuosien varrella lukuisissa toimintaelokuvissa. Mies on vuosien varella tehnyt suuren määrän toimintastunttejaan myös itse ilman stunttimiehiä.