Uutiset Videot Viihde , ·

Amerikkalainen laulajatähti Demi Lovato nousi monen muun lapsitähden tavoin alun perin ihmisten tietouteen Disney Channelin kautta. Sittemmin menestyksekästä laulajauraa tehnyt nainen on puhunut vuosien varrella paljon omista kamppailuistaan syömishäiriön sekä addiktion kanssa. Demillä oli vielä hetki sitten takanaan kuusi vuotta selvillä vieroitushoidon jälkeen.

TV & Elokuvat Videot Viihde , ·

Amerikkalainen elokuvatähti Tom Cruise tunnetaan lukuisten menestyselokuviensa lisäksi muun muassa skientologia-uskostaan sekä jo päättyneestä avioliitostaan näyttelijätär Katie Holmesiin. Cruise on nähty vuosien varrella lukuisissa toimintaelokuvissa. Mies on vuosien varella tehnyt suuren määrän toimintastunttejaan myös itse ilman stunttimiehiä.

Uutiset Videot Viihde , ·

Videopalvelu YouTube on vuosien varrella vakiinnuttanut asemansa yhtenä internetin käytetyimmistä sivustoista. Sivustolle ladataan joka päivä tuhansia tunteja uutta materiaalia aina vlogeista musiikkiesityksiin ja tutoriaaleihin. Osa nykypäivän musiikkiartisteistakin on saanut alkuponnahduksensa YouTuben avulla.