Uutiset Videot Viihde , ·

Amerikkalainen Kardashian-Jenner perhe on tehnyt aivan valtavan omaisuuden perheen nimeä kantavan realityohjelman myötä. Ohjelmasta saadun julkisuuden myötä kaikilla neitokaisilla on omia bisneskuvioita aina meikeistä vaatteisiin ja lifestyle-tuotteisiin. Realitysarjansa myötä maailmantähdiksi nousseet neitokaiset ovat kuulleet usein väitteitä siitä, ettei heillä varsinaisesti ole mitään lahjoja tai taitoja.

Uutiset , ·

Samalla kun mediassa velloo keskustelu raha-automaattien haitallisuudesta peliongelmaisille on esimerkiksi pokerista tullut monille ihan varteenotettava harrastus. Pelejä pelataan paitsi kaveripiirissä kotona myös enenevässä määrin myös ulkomailla. Pelimatkailu on nimittäin ollut viime vuosina kovassa kasvussa.