Uutiset Videot , ·

Tutkinnon hankkiminen ja valmistuminen on varmasti monelle yksi elämän merkittävimmistä asioista. Kaikki eivät kuitenkaan toiveistaan huolimatta koskaan pääse opiskelemaan. Nyt otsikoihin on noussut toisessa maailmansodassa palvellut veteraani, joka on vihdoin päässyt toteuttamaan unelmansa yliopistosta valmistumisesta.

Uutiset Videot , ·

Historian varrella on tehty lukuisia murhia, joiden tekijää ei olla koskaan saatu kiinni. Joistakin murhista ja murhaajista tulee kuitenkin muita kuuluisimpia. Yksi Yhdysvaltain tunnetuimmista sarjamurhaajista on niin sanottu Zodiac-tappaja, jonka henkilöllisyyttä ei olla koskaan onnistuttu selvittämään varmuudella.