TV & Elokuvat Uutiset Videot Viihde , ·

Vuonna 2002 ilmestynyt kauhuelokuva The Ring on yksi viime vuosikymmenten menestyneimpiä kauhuelokuvia. Aluperin japanilaiseen Ringu-elokuvaan pohjautuva amerikkalaisversio nousi suursuosioon myös Suomessa. Nyt elokuvasta ollaan julkaisemassa kolmas osa, ja sen tiimoilta eräässä elektroniikkaliikkeessä on nähty astetta hurjempi pila.

Kolmannen Ring-elokuvan julkaiseva Paramount Pictures nimittäin suoritti hurjan Ring-aiheisen pilan pahaa aavistamattomille asiakkaille. Televisioita katselemassa olleet ostelijat säikähtivät miltei kuollakseen nähdessään ruuduilla elokuvan päähenkilön Samaran, joka kömpiikin yhtäkkiä yhdestä ruudusta oikeasti pihalle. Miten sinä olisit suhtautunut tällaiseen pilaan?