Uutiset Videot Viihde , ·

Vatikaani kantaa tälläkin hetkellä maailman pienimmän valtion titteliä. Maa on saanut tämän kunnian vain 44 hehtaarin pinta-alansa myötä. Nyt mielenkiintoinen video pohtii, minkälaista elämä tässä minivaltiossa oikein on.

Rooman kokonaan ympäröimä Vatikaani on vakituinen koti vain 795 ihmiselle. Yksi heistä on kuitenkin astetta arvovaltaisempi herra, sillä Vatikaanissa asustaa aina katolisen kirkon johtaja eli paavi. Omaksi maakseen alue nimitettiin vuonna 1929, ja sen suvereeni valtionpäämies on paavi.