Muistatko vielä Blair Witch Projectin? Elokuvan ohjaaja purkaa legendaa
Vuonna 1999 ilmestynyt Blair Witch Project -kauhuelokuva aiheutti ilmestymisensä myötä pienimuotoisen kohun. Pienellä budjetilla toteutetusta elokuvasta ei nimittäin aivan välittömästi saanut selvää onko kyseessä fiktiivinen kauhuelokuva vai dokumentaarinen teos. Nyt elokuvan 20-vuotissyntymäpäivän kunniaksi ohjaaja Eduardo Sanchez on avannut sanaisen arkkunsa.
Herra avaa Watch Mojon videolla joitakin elokuvan pelottavampia kohtauksia. Elokuvan ilmestymisen aikaan moni todella luuli, että se on oikea dokumentti, jonka takia jännitys oli moninkertaista. Nyt Sanhez on omin sanoin analysoinut kulttiklassikon eri kohtauksia ja sitä, mikä tekee niistä niin jännittäviä.