Nainen ei voi hymyillä – ryhtyi ajamaan vammaisten oikeuksia
Harvinaisen vamman tai sairauden kanssa eläminen vaikuttaa ymmärrettävästi erittäin kokonaisvaltaisesti siihen, minkälainen elämästä oikein muotoutuu. Osa on kuitenkin onnistunut ammentamaan omista kokemuksistaan siten, että he kykenevät esimerkillään antamaan toivoa myös muille samanlaisessa tilanteessa oleville.
Näin on tehnyt myös 28-vuotias Hannah Setzer. Nainen syntyi kärsien harvinaisesta syndroomasta, joka saa aikaan kystia pään ja kaulan alueelle. Lääkäri arvioivat, ettei hän eläisi edes vuoden ikäiseksi. Nyt aikuiseksi kasvanut Hannah ei kykene hymyilemään tai sulkemaan silmiään, mutta tämä ei ole estänyt häntä ajamasta innokkaasti vammaisten oikeuksia. Nainen on hyödyntänyt rohkeasti sosiaalista mediaa saadakseen asiansa ihmisten tietoon, Barcroft uutisoi.