Nainen teki siskolleen eeppisen pilan – näin koko toimisto täyttyi joulukoristeista
Moni suomalainenkin on varmasti huomannut, että joulukoristeet tulevat joka vuosi kauppoihin ja julkisiin tiloihin yhä vain aiemmin. Yhdysvalloissa vietetään tänä viikonloppuna kiitospäivää, joka on viimeinen suuri juhla ennen joulua. Monessa paikkaa on kuitenkin jo sekä joulu- että kiitospäivän koristeet pystyssä samaan aikaan.
Amerikkalaisnainen Rachel Spain oli kertonut siskolleen Angela Severancelle, ettei hän pitänyt tätä hyvänä ideana. Nainen ei esimerkiksi halunnut, että hänen työtoimistollaan ihmiset pystyttävät joulukoristeita ennen kiitospäivän ohimenoa. Tämä antoi Angelalle mainion idean pilaan, jossa siskon koko työhuone uitettiin joulukoristeisiin – ennen kiitospäivää, totta kai.