Lifestyle Uutiset Videot Viihde , ·

Epätasasuhtainen keho voi tuottaa ongelmia esimerkiksi vaatteiden ostamisen yhteydessä. Kaikki vaatekappaleet eivät nimittäin välttämättä istu kovinkaan hyvin, jos esimerkiksi selkä on huomattavasti pidempi suhteessa jalkoihin. Nyt BuzzFeed on julkaissut kätevän videon, jonka avulla kuka tahansa voi mittailla oman kehonsa mittasuhteita.

Videolla kerrotaan muun muassa, että useasti ihmisen ranne on samanmittainen, kuin peukalon ympärysmitta kerrottuna kahdella. Monella vyötärön mitta taas on kaksi kertaa kaulan ympärysmitta. Jalkansa koon voi mitata myös mittaamalla matka kyynärtaipeesta ranteeseensa, sillä tämä mitta on usein sama kuin jalkaterän pituus.