Uutiset Videot Viihde , ·

Venäjän presidentti Vladimir Putin on yksi maailman tunnetuimmista johtajista. Miehen kerrotaan joidenkin lähteiden mukaan olevan myös yksi maailman rikkaimmista ihmisistä. Nyt hänen luksuksentäyteistä elämäänsä on verrattu tavallisten venäläisten arkeen.

Ehkä ei-niin yllättäen näissä kahdessa on jonkun verran eroja. The Infographics Show’n YouTube-videon mukaan Putin ei esimerkiksi tupakoi ollenkaan. Tämä eroaa paljon tavallisista venäläisistä, sillä joidenkin tilastojen mukaan maan miehistä tupakkaa polttaa 60 prosenttia, kun taas naisten kohdalla luku on 22 prosenttia. Putin ei myöskään nauti ollenkaan alkoholia, ellei tilaisuus sitä aivan välttämättömästi vaadi, kun taas venäläisistä taviksista suurin osa nauttii esimerkiksi vodkaa melko paljonkin.