Lifestyle Videot Viihde , ·

Internetissä ja maailmalla on tunnetusti lukuisia eri testejä, joiden kerrotaan paljastavan testattavasta henkilöstä hänen persoonaansa liittyviä asioita. Nyt vuorostaan The Talko on julkaissut kymmenen kuvaa, joiden kerrotaan olevan apuvälineitä oman persoonansa testaamiseen.

Näiden kuvien olisi tarkoitus siis kertoa jotain niitä tutkailevista ihmisistä. Yhdessä kuvassa esimerkiksi nähdään kahvipapujen joukkoon piilotettu pieni pää. Jos kuvan löytää alle kolmessa sekunnissa, aivojen oikea puoli on kuulemma kehittyneempi kuin keskivertoihmisellä.