20 asiaa, joita et tiennyt räppäri Kanye Westistä
Amerikkalaismuusikko Kanye West on vuosien varrella noussut useammankin kerran otsikoihin toilailtuaan näyttävästi eri palkintogaaloissa. Miehellä on myös kerrottu olleen viime vuosien aikana erinäisiä mielenterveysongelmia. Kim Kardashianin aviomies on muun muassa väläytellyt presidentiksi hakemisen mahdollisuutta.
Nyt hänestä on koottu yhteen 20 eri faktaa, joita kaikki eivät välttämättä etukäteen tienneetkään. Olitko sinä esimerkiksi tietoinen siitä, että Kanye haluaisi muistaa tatuoinnilla kolmesta lapsestaan ainoastaan ainokaista poikaansa, Saint Westiä? Mies on myös muun muassa kertonut loukkaantuneensa pahasti South Park –jaksosta, jossa hänet esitetään suhteellisen epävakaana yksilönä.