Lifestyle Videot Viihde , ·

Hyvä ensivaikutelma voi olla esimerkiksi työn saamisessa todella oleellista. Ensivaikutelmaan vaikuttavat yllättävän monet tekijät. Moni tekee alitajuisesti päätöksensä toisesta ihmisestä vain sekunneissa. Hyvään ensivaikutelmaan voi kuitenkin tietoisesti panostaa.

Esimerkiksi rennosti kävelevät ihmiset mielletään seikkailunhaluisempina. Tämän lisäksi napakka mutta ripeä kädenpudistus antaa sekä miehestä että naisesta miellyttävän vaikutelman. Naiset, jotka vaihtelevat äänenpainoaan puhuessaan, taas nähdään luotettavampina kuin muut naiset.